LA GOMERA – KANARIANSAARTEN VEHREÄ HELMI

Tämä matkakertomus vie vuoteen 2019, kun lomailin Kanariansaarilla, Teneriffalla. Oli neljäs lomapäivä ja se oli retkipäivä upealle La Gomeran saarelle. Tähän aamuun liittyy eräs sattumus, jonka johdosta olin myöhästyä koko retkeltä.

Heräilin hotellihuoneessani jo ennen kännykän herätysääntä. Makoilin sängyssä kaikessa rauhassa, eihän minulla ole mitään kiirettä. Pistän merkille hotellin käytävältä ja muista huoneista kantautuvat vaimeat äänet, jotka kertovat siitä, että aika moni on jo hereillä. Ulkonakin oli jotenkin oudon valoista näin ennen aamukuutta. Tämä kaikki sai minut avaamaan puhelimen netin ja tarkistamaan sieltä mitä kello on tällä hetkellä Teneriffalla. Hieraisen toisenkin kerran silmiäni tajutessani, että kello on kutakuinkin niin paljon, että minun pitäisi aivan kohta seistä bussipysäkillä, josta matkanjärjestäjän bussin oli määrä noutaa minut retkelle. Säntäilen huoneessani sinne tänne pukiessani päälleni ja sukiessa hiuksia jonkinlaiseen järjestykseen. Naamataulusta viis, se olisi nyt tänään naturel. Onneksi olin jo illalla pakannut kaikki retkivarusteet valmiiksi. Olin varmasti melkoinen näky juostessani tietä, joka viistosti alamäkeen laski hotellilta lähimmälle bussipysäkille. Mieleni olisi tehnyt tarkistaa muutamalta vastaantulijalta mitä heidän kellonsa on, mutta en siinä paniikissa löytänyt yhtäkään englanninkielistä sanaa, jotka olisivat olleet edes sinne päin, jotta kysymykseni olisi ymmärretty.

Kun pääsen bussipysäkille, se on tyhjä. Seisoskelen siinä hetken, vedän vähän henkeä ja ajattelin sitten lähteä kysymään jostakin mitä kello on. En kuitenkaan ehdi lähteä minnekkään, kun retkibussi kaartaa pysäkille ja opas Marjut huutelee bussin oviaukosta hyvät huomenet.

Se mitä tapahtui, oli että puhelimeni oli yön aikana hakenut aivan jonkun ihme ajan. Se näytti tuntia vähemmän kuin mitä kello oikeasti oli. Opas kertoi, että ei ole ollenkaan tavatonta, että jos puhelimessa on päällä automaattinen ajanhaku, se siirtää sinut manner-Espanjan aikaan. Tosin silloin puhelimeni olisi ilmeisesti pitänyt siirtyä tunti eteenpäin. Se minkä ajan puhelimeni oli hakenut jäi arvoitukseksi, mutta tarinan vinkki vitonen kuuluu, että napsauta Teneriffalle laskeuduttuasi puhelimen automaattinen ajanhaku pois päältä.

Matkasimme bussilla Los Christianoksen satamaan, josta lähtee lautta kohti La Gomeraa. Olimme satamassa hyvissä ajoin ja laivan kannelta oli mahdollisuus saada kivat paikat. Se miksi kannattaa ängetä itsensä laivan kannelle tällä meriosuudella Los Christianosista La Gomeralle on se, että tällä välillä tiedetään elävän delfiinejä ja jotain valaslajia. Oikein hyvällä tuurilla voit siis bongata lauttamatkan aikana delfiinejä luonnollisessa ympäristössään, mutta valitettavasti meidän lauttamatkan aikana ne eivät näyttäytyneet.

Lauttamatka La Gomeralle alkaa Los Christianosin satamasta.

La Gomeralla lautta ankkuroituu saaren pääkaupungin San Sebastiánin satamaan. Siellä hyppäsimme takaisin bussiin ja niin alkoi matka saaren sisäosiin. La Gomera on pieni saari, jonka halkaisija on vain noin 22 kilometriä. Päivän ohjelmassa meillä oli mm. saaren kuuluisa peikkometsä eli Garajonayn kansallispuisto sekä ruokailu henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa näköalaravintola Mirador de Abrantessa. Heti alkumatkasta pysähdyimme josssain puistomaisessa puutarhassa, jossa meille kerrottiin mm. banaanin kasvatuksesta ja poiminnasta. Puiston yhteydessä on matkamuistomyymälä ja sieltä tarttui mukaan saaren erikoisuutta palmusiirappia.

Heti satamasta lähdettyämme saattoi todeta, että La Gomera on todella vehmas ja vehreä saari, verrattuna esimerkiksi naapuriinsa Teneriffaan. Sää oli pilvinen ja utuinen, sadettakin saatiin heti matkan alkumetreillä. Oppaamme lohdutti meitä sanoen, että sää on juuri oikeanlainen vierailla La Gomeralla. Jos olisi kirkas auringonpaiste, ei esimerkiksi peikkometsä pääsisi ollenkaan oikeuksiinsa.

Sadepilvet täyttivät La Gomeran taivaan heti alkumatkasta.

Matka jatkuu kohti päivän lounaspaikkaa Mirador de Abrantea. Paikka lienee La Gomeran parhaimpia näköalapaikkoja. Mirador de Abrante on korkeaan rinteeseen rakennettu ravintola, jonka näköalatasanne kurkottaa vuorenrinteen yli. Jotta tunnelma olisi mahdollisimman huikea, on näköalatasanne lattiaa myöden rakennettu lasista, jolloin tasanteella seisoessasi näet suoraan lattian läpi alhaalla olevan Agulon kylän.

Mirador de Abranten näköalapaikalle emme päässeet ajamaan isolla retkibussillamme, koska tie ravintolaan on sen verran kapea. Vaihdoimme alatasanteella pienempään retkibussiin, joka vei meidät ylös.

Mirador de Abranten näköalatasanne.

Näköalatasanteen seinät ja lattia on rakennettu lasista.

Näköalatasanteen alapuolella on Agulon kylä.

Ruokailun yhteydessä kuulimme saaren erikoista kieltä, joka on päätynyt jopa Unescon maailmanperintöluetteloon. La Gomeran saarella on paljon korkeuseroja ja aikojen alussa kulkuyhteydet saarella ovat olleet todella vaikeakulkuiset. Tieyhteyksiä ei ollut ja saari on täynnä vuorenrinteitä ja rotkoja. Kulku kylästä toiseen on ollut vaikeaa ja hidasta eikä liikkeelle kannattanut lähteä jokaisen pikkuasian vuoksi. Tällä tavalla kehittyi saarelle oma kieli, Silbo. Silbo on viestimistä viheltämällä. Käytännössä entisaikojen asukkaat ovat siis kommunikoineet vuorenrinteiltä ja rotkoista viheltämällä asiansa esimerkiksi naapurikylään. Ja koska välimatkaa kuitenkin on ollut, ei kyseessä tosiaankaan ollut mikään pikkuinen ininä vaan oikein kunnon vislaus. Kerrotaan, että tämä linnunlaulua muistuttava viestintämuoto on ollut saarella käytössä jo 1400-luvulla. Tänä päivänä Silbon kieli on pakollinen oppiaine saaren kouluissa Unescon maailmanperintöluetteloon se päätyi vuonna 2009.

Seuraavaksi saavuimme Garajonayn kansallispuistoon, jota myös peikkometsäksi kutsutaan. Peikkometsä nimitys on helppo ymmärtää, kun suuntaamme askeleemme tuohon maagiseen metsään, joka pienen sateen ja utuisen sään ansiosta on kuin sadun taikametsä, jossa voi nähdä peikkoja, menninkäisä ja mitä nyt mielikuvitus ikinä tuottaakaan.

Laurisilvametsä kasvaa tuuheana ja taianomaisena. Päivän aikana oppaamme Marjut kertoo, että La Gomeraa kutsutaan tarujen ja myös noitien saareksi. Jos saarella näitä taruolentoja asustaa, olen varma että ne voi löytää juurikin tälläisenä usvaisena sadepäivänä Garajonayn kansallispuiston taikametsästä.

Virallisempaa tietoa Garajonayn kansallispuistosta voi lukea eri lähteistä. Garajonayn kansallispuisto kuuluu Uneskon maailmanperintöluetteloon. Se on saanut nimensä Garajonayn kallioista, jotka ovat 1484m korkeat kalliot ja saaren korkein kohta. Mutta tarujen saarella kun ollaan, liittyy myös kallioihin oma taianomainen uskomuksensa. Tarina kertoo, että kalliot saivat nimensä rakastavaisten Garan ja Jonayn mukaan. Rakastavaisten kerrotaan riistäneen henkensä heittäytymällä kalliolta mereen.

Peikkometsä eli Garajonayn kansallispuisto.

Yksi La Gomeran tunnetuimpia nähtävyyksiä on Roque de Agando. Meidän reittimme kulki tämän upean luonnon muovaaman kivimonumentin ohi ja tottakai pidimme asianmukaisen kuvaustauon, jotta saimme Roque de Agandon ikuistettua. Tämä kivimuodostelma on 1250m korkea ja sitä pidetään eräänlaisena La Gomeran symbolina. Kivimuodostelma tunnetaan myös nimellä Kolumbuksen muna ja tähän, niinkuin niin moneen asiaan tällä satumaisella saarella liittyy jälleen tarina. Tämä tarina vie ajoille jolloin Kristoffer Kolumbus vietti aikaa La Gomeralla. Hän oli löytöretkillään saavuttanut mainetta ja kunniaa, ehkä rikkauttakin, mutta aina löytyi heitä jotka vähättelivät hänen saavutuksiaan sanoen: ”Olisihan tuohon pystynyt kuka tahansa!” Niinpä kerran pilkkaa kuunnellessaan Kolumbus otti keitetyn kananmunan ja kehotti pilkkaajiaan asettamaan kananmunan niin, että se pysyisi pöydällä pystyssä. Jokainen voi kuvitella tehtävän mahdottomuuden. Yksi kerrallaan kokeili, mutta aina kananmuna kellahti kumoon pöydälle. Kun tuli Kolumbuksen vuoro hän napautti aivan kevyesti kananmunaa pöytään niin, että sen pinta hivenen rikkoutui. Ja kas kummaa, niin pysyi kananmuna pöydällä pystyssä. Tämä sai pilkkaajat jälleen ilkkumaan, olisihan tuohon pystynyt kuka vaan muukin! Tähän Kolumbus vastasi: ” Niin, mutta minä sen tein!”

Roque de Agando.

Retkipäivä La Gomeralla alkoi kallistua kohti loppuaan. Palasimme San Sebastiániin ja siellä meille jäi hetki omaa aikaa ennen paluuta lautalla takaisin Teneriffalle. San Sebastiánin keskusta on pieni ja kaupunki varsin nopeasti katseltu. Kävimme yhteisesti pienessä ja kauniissa Iglesia de la Asunción kirkossa. Tämän jälkeen kuljeskelin hetken pitkin tämän pienen kaupungin katuja.

Suuret turistimassat eivät vielä ole löytäneet La Gomeraa. Yksi syy tähän on ehkä se, että saarelle ei tule suoria lentoja, vaan La Gomeralle tullaan Teneriffan kautta. La Gomeralle ei tulla viettämään rantalomaa tai shoppailemaan. Tänne tullaan vaelluskengät jalassa ja rinkka selässä patikoimaan, nauttimaan luonnosta ja tämän viehättävän saaren rauhasta.

Upea päivä La Gomeralla, tarujen saarella päättyi lauttamatkaan ja auringonlaskun ihailuun.

Iglesia de la Asunción kirkko.

Kierros San Sebastiánin kaduilla.