Onko sinulla jokin sellainen paikka maailmassa, jossa et ole milloinkaan käynyt, mutta tiedät jo paikan nimen kuullessasi, että se on ”sinun paikkasi”? Sellainen, jossa uskot viihtyväsi ja jonne pitää palata aina uudelleen. Minulla on olemassa muutama tälläinen maailmankolkka ja yksi niistä on Sorrento. Tämä matkakertomus vie meidät vuoden 2019 kesään, jolloin matkustin ensimmäisen kerran Sorrentoon.
Olin ostanut pakettimatkan Aurinkomatkoilta ja Finnairin siivin lensin Helsingistä Napoliin. Kone saapui helteiseen Napoliin aamupäivän tunteina ja sieltä matkanjärjestäjän bussikuljetuksella Sorrentoon. Kello oli varmasti pitkästi iltapäivän puolella, kun vihdoin kannoin matkatavarat hotellihuoneeseeni Sorrentossa.
En minä kauan malttanut huoneessani viipyä, kun lähdin tutkailemaan kaupunkia. Olin lukenut Sorrentosta etukäteen kirjoituksia, mielipiteitä puolesta ja vastaan. Viikon aikana minä kuljin Sorrenton katuja ristiin rastiin. Katselin, kuvasin ja ihmettelin. Sorrentoa ei pidä verrata Amalfin rannikon suloisiin pikkukyliin. Ne ovat oma lukunsa. Sorrento on itsenäinen ja erilainen. Sieltä on loistavat yhteydet lähes minnepäin Napolinlahtea tahansa. Matkaa voi taittaa junalla, bussilla tai lautalla. Näistä vaihtoehdoista lautta on ehdottomasti kätevin ja ehkä nopeinkin, sillä liikenne Amalfin rannikon kapeilla ja mutkaisilla teillä on oma lajinsa.
Sorrenton kaupunki on rakentunut merestä nousevien jylhien rantakallioiden yläpuolelle. Mitään hiekkarantaa ainakaan Sorrenton keskustan tuntumasta ei löydy, vaan auringonpalvojille on rakennettu laiturit, josta löytyy pukukopit, rantatuoleja ja on pääsy mereen vilvoittelemaan.
Sorrentossa on kaksi satamaa, joiden nimet ovat hiukan nurinkuriset. Marina Grande eli ”suuri satama” on kalasatama, jossa ei kalastusveneitä suurempia aluksia annkuroidu. Marina Piccolo eli ”pieni satama” on varattu suuremmille aluksille ja se toimii lähtöporttina esimerkiksi lähisaarille Caprille sekä Ichialle. Satamat ovat melko lähekkäin ja niiden väliin jää rantaelämän ystäville tarkoitetut rantalaiturit.
Sorrenton pääkatu Corso Italia kulkee kävelykatuna läpi pienen ydinkeskustan. Kadun varrella sijaitsee mm. Sorrenton katedraali ja kellotorni sekä Villa Fiorentino. Villa Fiorentino on valkoinen, amerikkalaistyylinen huvila, joka valmistui 1930 -luvulla Fiorentinon pariskunnan asuinpaikaksi. Nykyään huvilassa järjestetään näyttelyitä ja paikka on jonkinlainen kulttuurinedistämiskeskus, joka järjestää tapahtumia ja edistää kulttuurihankkeita Sorrenton niemimaalla. Itse en jostain syystä huvilassa vieraillut, mutta sen kaunis ulkomuoto kiinnitti kyllä huomion.
Sorrenton katedraalissa vierailin viikon aikana. Ulkoa päin katedraali oli mielestäni melko vaatimattoman näköinen ja voisi melkeinpä jäädä huomaamatta ilman kaunista ja värikästä kellotornia. Katedraali on valmistunut 1200 -luvulla ja se on rakennettu uudelleen 1500 -luvulla. Kaupungin tunnetuin kansalainen runoilija Torquato Tasso on kastettu tässä katedraalissa. Hän syntyi Sorrentossa 1544. Corso Italian varrella on tämän samaisen herran mukaan nimetty aukio ja näköispatsas.
Corso Italian kävelykadulta lähtee pieniä sivukujia, jotka johtavat Sorrenton vanhankaupungin suloisille pikkukujille. Nämä ihanat, kapeat ja sokkeloiset kujat risteilevät ristiin rastiin vanhankaupungin alueella. Kujat ovat täynnä pieniä putiikkeja, matkamuistomyymälöitä ja toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita. Kujat ovat paikka paikoin hyvin ahtaita, sillä putiikit ja ravintolat ovat levittäytyneet katukivetykselle ja jalkakäytäville asti. Muutamana iltana istahdin syömään näiden kujien ravintoloissa ja tietenkin valitsin pöytäni siitä ravintolan ulkopuolelta, jossa pöytä ja tuoli keikkuivat epätasaisella alustalla, käytännössä jalkakäytävällä. Mutta tunnelma oli ihana, ruoka ja palvelu hyvää.
Merenrannassa sijaitsee Vittorian aukio ja näköalapaikka, joka täyttyi iltaisin auringonlaskua ihailevista ihmisistä. Tasanne on kalliolla, rantalaitureiden yläpuolella. Näissä maisemissa sai alkunsa maailmankuulu laulu, kaunis Torna a Surriento, joka meillä Suomessa tunnetaan nimellä Palaja Sorrentoon. Tarina kertoo, että laulu sävellettiin täällä vuonna 1902, kun silloinen Sorrenton pormestari Guglielmo Tramontano pyysi ystäväänsä Giambattista de Curtisia kirjoittamaan laulun pääministeri Giuseppe Zanardellille, joka lomaili merenrantahotelli Imperial Tramontanossa. Laulun tarkoitusperästä on olemassa kaksi tarinaa. Toinen tarinoista kertoo, että laululla haluttiin kunnioittaa Zanardellin oleskelua Sorrentossa. Toisen tarinan mukaan sävelmällä haluttiin vedota Zanardelliin ja hänen lupaukseensa auttaa köyhää Sorrentoa. Laulu kuvastaa Sorrenton ainutlaatuista ympäristöä ja sen ihmisten intohimoista luonnetta ja rakkautta kotikaupunkiinsa.
Näiden uskomattoman kauniiden maisemien lisäksi Sorrentosta jäi mieleen se, että siellä paukkui ja ryskyi joka ilta, joskus päivälläkin. Kyse oli juhlista. Täällä päin on tapana juhlia näyttävästi (ja äänekkäästi) oli kyseessä häät, syntymäpäivät tai ristiäiset. Täkäläisessä uskonnossa on paljon pyhimyksiä, joiden päiviä vietetään ja juhlitaan näkyvin menoin.
Viikon aikana menetin sydämeni Sorrentolle. Se todella on minun kaupunkini. Tänne minä haluan tulla uudelleen ja uudelleen. Tämän vuoden 2019 matkan jälkeen on tapahtunut paljon maailmaa mullistavia asioita, mutta usko minua Sorrento, minä palajan vielä!
Virpin Maailma 
Hmm.. paikka, jossa en ole käynyt, mutta tiedän jo nimen perusteella pitäväni.. Täytyy sanoa, että itselleni ei sellaista tule mieleen, mutta uskon kyllä, että sellaisia on. Sorrentosta uskon kyllä pitäväni, ja upeita kuvia on tässäkin jutussa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Onhan se jännä juttu, että pelkän paikan nimen kuuleminen voi saada aikaan fiiliksen, että tuonne minä haluan. Itselläni tälläinen mutu-tuntuma ei ole pettänyt ja tokihan sitä on tullut ennen matkaa tutkittua vähän millaiseen paikkaan on menossa ja hankkia näin varmistusta sille omalle fiilikselle.
Kiitos kommentista! 🙂
TykkääTykkää